perjantai 14. kesäkuuta 2013

Elämä on ihanaa! (ainakin toistaiseksi)

                                                               Hejsan!

 Viimeiset kaksi päivää ovat olleet mahtavia. Keskiviikkona oltiin porukalla (minä, Jonna, Liisa ja Jemina) Helsinkipäivän konsertissa, jossa esiintyi mm. Anna Puu, Sunrise Avenue, J. Karjalainen, Laura Närhi sekä Anssi Kela. Vaikka silloin olikin kaksi pitkää sadekuuroa niin se ei menoa hatainnut. Ei kun muovipussi päähän! :) Yleisö lämpeni loppuakohden ja tunnelma vain parani. Ehdottomia suosikkejani olivat Anssi Kela, Anna Puu ja Sunrise Avenue, joiden esiintymistä odotin paljon. Yleisö huusi ja kiljui (mukaanlukien minä) ja pääsin ainakin kerran näkymään screenillä. Ainoa huonopuoli oli, että synttärilahjaksi saamani sateenvarjo varastettiin :(

Ja tietekin eilen 13. kesäkuuta tulivat yhteishaun tulokset. Pääsin Jeminan kanssa samaan lukioon, mikä on tietysti mukavaa. Kävin vastaanottamassa opiskelupaikan Jeminan kanssa, jonka jälkeen meninme jätskille! Varmistin myös kurssivalintani ja aloitan ensi syksynä kiinan (saa nähdä mitä siitäkin tulee). Tällä hetkellä olen hirveän innoissani ja odotan uusien ystävien saamista. Hyvän päättötodistuksen ansiosta sain ihka ensimmäisen läppärin (Samsung series 3), joka tulee kyllä tarpeeseen. Ei tarvitse enää käyttää äidin ja isän konetta ja voi tehdä näitä postauksia iltaisin omasta sängystä käsin.
 

 Pakko viel näin loppuun laittaa tää ihana kappale!

Terkuin: Essi<3

2 kommenttia:

  1. oho, kiinan opiskelu voi olla aika siistiä! :D teidän blogi vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista